Nettikeisari.com

Kello on nykyään niin arkinen väline, että voi olla vaikea kuvitella aikaa jolloin ei ollut olemassa sekunteja, minuutteja eikä tunteja. Aikaa ajateltiin vain jatkuvana virtana ja päivinä (mitä se tietysti onkin), mutta lopulta kellojen yleistyttyä aikaa pystyttiin käsittelemään myös lyhyinä ja tarkkoina ajanjaksoina.

Ensimmäinen yksinkertainen aikaa mittaava esine useita tuhansia vuosia sitten oli maahan upotettu keppi, jonka varjon ansiosta pystyttiin päättelemään kuinka paljon päivästä oli kulunut ja paljon sitä oli vielä jäljellä. Eli päivän etenemistä mitattiin auringonnoususta auringonlaskuun, sillä kepillä voitiin mitata päivän etenemistä vain auringon silloin, kun olisi päivä ja aurinko näkyi taivaalla. Tästä primitiivisestä aikamittarista syntyi noin 5500 vuotta sitten aurinkokello. Aurinkokellokin perustui auringon valoon, mutta se oli vähän kehittyneempi versio pelkästä maahan isketystä kepistä, sillä siihen kuului myös 12 osaan jaettu alusta. Aurinkokellon ansiosta aikaa voitiin siis seurata entistä tarkemmin. Mutta koska aurinkokello perustui edelleen auringon valoon, sillä ei voitu mitata aikaa pimeän aikaan, eikä pilvisellä tai sateisella säällä. Aurinkokello oli siitäkin syystä epäkäytännölinen ajanmittari, sillä sitä oli vaikea kuljettaa mukana tai edes siirtää paikasta toiseen. Aurinkokello toimi kuitenkin parin vuosituhannen ajan ensisijaisena aikaa mittaavana välineenä.

Noin 1400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Egyptissä keksittiin auringon valosta riippumaton ajanmittari, vesikello. Vesikello oli yksinkertaisesti vesiastia, jonka pohjaan oli tehty hyvin pieni reikä. Kun astia täytettiin vedellä, se alkoi pohjastaan valuttaa hitaasti vettä ja ajan kulumista voitiin seurata tarkastamalla kuinka paljon vettä oli vielä astiassa.

Vesikellon keksimisestä reilut 2000 vuotta myöhemmin syntyi tiimalasi, eli hienon hiekan avulla toimiva kellotyyppi. Hiekan valumiseen perustuva tiimalasin toimintaperiaate oli samantyyppinen kuin vesikellossakin. Kahdesta säiliöstä koostuvassa tiimalasissa ylemmästä säiliöstä valui hiekka pienen reiän kautta alempaan, jolloin toisen säiliön täyttymisellä ja toisen vähenemisellä hiekasta voitiin seurata aikaa. Tiimalasi eli hiekkakello oli merkittävä keksintö aikoinaan, sillä sen avulla aikaa pystyttiin mittaamaan tarkemmin kuin vesikellolla. Vaikka tiimalasia kuten vesikelloakin yleisesti kutsutaan kelloiksi, ne eivät itse asiassa sitä ole, vaan pelkästään ajan mittaukseen soveltuvia välineitä joilla voitiin mitata tietyn mittaisen ajan kulumista umpeen.

Englannissa 1200-luvun lopulla kehitetty ensimmäinen painovoimaan perustuva kello toimi hammasrattaan ja painon avulla. Tosin samaan menetelmään perustuvan heilurikellon sanotaan keksittäneen jo noin 300 vuotta ennemmin. 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla alkoivat painovoimaan perustuvat tornikellot kuitenkin yleistyä myös muualla Euroopassa. Nämä kellot olivat edelleen tarkempia kuin aikaisemmat versiot kelloista, tunnin ajanjaksolla virhe oikeaan aikaan oli alle minuutti.

Tämän jälkeen syntyi edelleen uusia kellotyyppejä, kuten siirrettävät ja jousivetoiset kellot sekä myöhemmin taskukelloja.

1600-luvulla alankomaalainen luonnontieteilijä Christiaan Huygens onnistui kehittämään tarkan heilurikellon, jolla voitiin mitata aikaa tarkasti. Huygensin kello perustui Galileo Galilein keksintöön, jossa heiluri riippui erikseen ja sai käynniltä voiman samoin kuin vielä nykyäänkin käytössä olevissa seinäkelloissa.

1800-luvulla käytettiin yleisesti taskukelloja, joiden toiminta perustui rataksiin ja heilurikoneistoon. Pian kuitenkin kätevämpi rannekello alkoi syrjäyttää vähitellen taskukellojen käyttöä.

Kvartsikiteen värähtelyihin perustuva tarkka elektroninen kello keksittiin jo 1930-luvulla ja sitä käytettiin ensin vain tarkkuuskelloina laboratorioissa. Kvartsikidekello alkoi kuitenkin digitaalisten mikropiirien ja teknologian kehittyessä yleistyä 1960-luvulla. Nykyisistä yleisessä käytössä olevista kelloista suurin osa on juuri kvartsikidekelloja. Vaikka kvartsikidekello onkin erittäin tarkka mittaamaan aikaa, on olemassa vieläkin tarkempi kellotyyppi, atomikello. Atomikellon toiminta ja tarkkuus perustuu atomien spektriviivojen taajuuksiin.

Silmälaseja käytetään normaalisti korjaamaan silmissä esiintyvää taittovikaa. Taittovikaisen henkilön silmän mykiön ja sarveiskalvon paikka tai sen rakenne on sellainen, että kaukana olevaa esinettä ei voi nähdä kunnolla vaan se nähdään epätarkkana. Epätarkkuuden aiheuttaa valonsäteiden leikkauspisteen kohdentuminen joko eteen tai taakse verkkokalvolla. Taittovikoja on olemassa kolme: likinäköisyys, huono kaukonäköisyys ja hajataittoisuus. Kaukotaittoisella henkilöllä valonsäteiden leikkauspiste on verkkokalvon takana, likitaittoisella verkkokalvon edessä ja hajataittoisen henkilön silmässä on kaksi toisistaan poikkeavaa taittovoimaa toisiaan vastaan kohtisuorassa, jolloin silmä ei pysty kuvaamaan näkymää pistemäisesti.

Vaikka edellä mainittujen taittovian korjaavilla termejä voidaan käyttää myös silmälaseista puhuttaessa, käytetään taittovirheen korjaavista silmälaseista yleensä miinus- ja pluslaseiksi. Miinuslasit auttavat näkemään paremmin kaus ja pluslaseilla taas lähelle. Vaikka henkilö ei ole aiemmassa elämässään joutunut silmälaseja käyttämään, voi hän joutua esimerkiksi eläkeiässä lähinäön heiketessä joutua käyttämään pluslaseja. Monesti lähinäköä korjaavia laseja sanotaan myös lukulaseiksi. On olemassa myös niin sanottuja kaksitehoisia silmälaseja, jotka auttavat näkemään paremmin sekä lähelle että kauas. Sylinterilasit taas sopivat henkilölle, jolla on silmissään hajataittoisuutta. Tällaisten lasien kaarevuus vaihtelee eri suunnista.

Silmälasien linsseillä on erilaisia voimakkuuksia, jotka määritellään linssin taittovoimakkuuden, dioptriluvun mukaan. Tämä luku kertoo etäisyyden linssin polttopisteeseen. Pluslasit ovat kuperia ja miinuslasit taas koveria.

Tänä päivänä silmälasien linssit tehdään pääosin muovista, sillä muovi on aiemmin käytettyyn lasiin verrattuna käytännöllisempi materiaali. Muovi ei paina niin paljon, eikä se myöskään rikkoudu helposti.

Piilolinssit valmistetaan muovista ja ne ovat nimensä mukaisesti “piilossa” silmän sarveiskalvon pinnalla. Piilolinssejä käytetään yleensä korvaamaan silmälasien käyttöä ulkonäöllisistä syistä, mutta myös niiden käytännöllisyyden vuoksi. Silmälasit saattavat haitata esimerkiksi liikuntaharrastusta tai ovat usein vain tiellä, joten piilolinssit ovat ratkaisu ongelmaan. Piilolinssejä täytyy käyttää oikein, väärin käytettäessä ne saattavat vaurioittaa silmiä ja aiheuttaa silmätulehduksen.

Silmälasien syntyminen ajoittuu tiettävästi 1100- ja 1200-lukujen aikaan. Yleisesti uskotaan että silmälasit kehitettiin Italiassa 1280-luvulla.

Kivikauden ihmiset käyttivät koruja jo kymmeniä tai satoja tuhansia vuosia sitten. Tuolloin koruina käytettiin luita, hampaita ja muita luonnosta löytyneitä esineitä. Luultavasti koruina käytetyt esineet kiinnitettiin jonkinlaiseen nauhaan ja tätä nauhaa yleensä käyettiin kaulunauhana. Kivikauden ihmisille korujen kauneus ei ollut tärkeää, vaan ne toimivat lähinnä uskonnollisessa merkityksessä. Niiden uskottiin tuovan onnea ja niiden ajateltiin sisältävän taikavoimia.

Korut ovat olleet historiansa aikana arvostetuimpia esineitä aseiden rinnalla. Koruja laitettiin vainajan hautaan jo esihistoriallisena aikana ympäri maailmaa. Koruja käytettiin muinoin myös kaupankäyntiin vielä silloinkin kun raha oli jo olemassa.

Nykyään koruilla ei sentään uskota olevan taikavoimia, mutta niitä käytetään edelleen joissain tapauksissa uskonnollisen merkityksensä vuoksi. Korut voivat myös liittyä esimerkiksi yhteisölliseen asemaan. Monesti koruilla voi olla vahva symbolinen merkitys. Kihlasormus symbolisoi parisuhteen vakavuutta ja kertoo sitoutumisesta.

Koruja voidaan käyttää myös pelkästään koriste-esineinä, koristamaan kantajansa ulkonäköä. Sormukset, helminauhat, korvakorut, riipukset, ketjut, hiussoljet, rannerenkaat ja monia muita koruja käytetään vain kauneuden ja koristellisuuden vuoksi. Koruilla voidaan myös juhlistaa jotain tiettyä tapahtumaa, eikä käyttää koruja arkena välttämättä lainkaan. Vaikka koruja käyttävät pääasiassa naiset, on olemassa myös miehille sopivia koruja kuten solmioneula, kalvosinnapit ja vihkisormus.

Jos korussa on käytetty jalokiviä tai kultaa, hopeaa, platinaa tai muita jalometalleja, voi koru olla hyvinkin arvokas. Koruliikkeiden arvokkaimmat myynnissä olevat korut maksavat yleensä useita tuhansia euroja. Koruja on tietenkin myös paljon halvempiakin, vain muutaman euron hintaisia. Halvoissa koruissa ei ole käytetty arvokkaita aineita.

Koruja voi myös tehdä itse tai halutunlaisia koruja voi myös valmistuttaa siihen erikoistuneissa koruliikkeissä. Korujen tekeminen harrastuksena ei ole mitenkään erikoinen, vaan se on jopa melko suosittu harrastus. Korun valmistamiseen kuuluu olennaisena osana sen suunnittelu: millainen koru, värit, mitat, mistä materiaaleista ja niin edelleen. Koruihin ja korujen valmistusta käsittelevä keskustelupalsta: Helmetti-keskustelufoorumi.

Tietokoneet alkoivat yleistyä 1980-luvulla, jolloin Commodore-64, IBM PC ja Apple kehittivät suurelle yleisölle suunnatut mikrotietokoneensa. Tuolloin tietokoneen käyttö poikkesi radikaalisti aikaisempaan käyttötapaansa nähden siinä, että sitä käytettiin lähinnä huvikäyttöön ja pelaamiseen, kun vielä 1970-luvulla tietokonetta käytettiin lähes pelkästään tekniseen laskentaan.

1990-luvulla tietokonetta käytetään jo yleisenä apuvälineenä yrityksissä ja kouluissa. Internetin yleistyminen, tietokoneiden kehittyminen ja tehokkuus sekä uudet monipuoliset tietokoneohjelmat nopeuttavat tietokoneiden yleistymistä myös kodeissa.

2000-luvulla tietokoneet ovat hyvin yleisiä apuvälineitä kouluissa, kotona ja työpaikoilla. Internetin merkittävyys kasvaa nopean tiedonsiirron eli laajakaistayhteyksien yleistymisen ja erilaisten hyödyllisten verkkopalveluiden ansiosta. Internetin vuorovaikutteisuus luo uusia verkkoyhteisöjä ja siitä tulee yksi tärkeimmistä viihdekeskuksista video-, musiikki- ja yhteisöpalveluineen. Kannettavat tietokoneet yleistyvät.

Tietokoneet ja oheislaitteet jaetaan seuraaviin kategorioihin: kannettavat tietokoneet, miniläppärit, Applen tietokoneet (Mac), pöytätietokoneet, kiintolevyt, näytöt, tulostimet, verkkolaitteet, komponentit ja muut tarvikkeet, ohjelmistot, USB-muistit sekä hiiret ja näppäimistöt.

Yleisimpiä tietokoneiden valmistajia ovat Fujitsu, Hewlett-Packard, MSI, Acer, Apple, ASRock, Asus, BenQ, Blackstorm, CompuLab, Nokia, HTC, Panasonic, Samsung ja Lenovo.

Myös tietokoneiden käyttöjärjestelmät ja ohjelmat ovat kehittyneet 1990-luvulta paljon. Vaikkeivat nykyisetkään Windowsin käyttöjärjestelmät aivan täydellisiä olisikaan, ovat ne kuitenkin huomattavasti helppokäyttöisempiä, monipuolisempia ja paremmin toimivia kuin 1990-lukulaiset versionsa. Myös ohjelmat ovat kehittyneet ja nykyään Internetistä voi imuroida ilmaiseksi (ei piraatteja) kaikki tarvittavat ohjelmat erikoisempaankin käyttöön.

Tietokoneen arkkitehtuuriin ja järjestelmään kuuluvat olennaisina ohjelmistot: käyttöjärjestelmät ja sovellusohjelmat ja laitteisto: suoritin, muisti ja oheislaitteet. Pöytäkoneen tärkeimpiä osia ovat suoritin/suorittimet, emolevy, keskusmuisti, kiintolevyt, CD-,DVD- tai muut levyasemat, näytönohjain, äänikortti, näppäimistö, hiiri, Internet-yhteyden mahdollistava verkkokortti, tulostin ja skanneri. Tietokoneeseen voidaan myös yhdistää monia muita ulkoisia laitteita, kuten esimerkiksi digitaalikamera tai digitaalinen videokamera.

Tietokoneeseen ja sen toimintaan liittyviä hauskoilta kuulostavia asioita: prosessoriperheet, ylikellotus, pakkaustiheys, prosessorin väylät, välimuisti, emolevy, väylästandardit, muistikammat, massamuistit, tiedonsiirtonopeus, nestekidenäytöt, näyttötilat, näyttömuistin tarve, sarja- ja rinnakkaisliitäntä, Intel, AMD, USB, Bluetooth, PS/2, IrDA, IEEE-1394, SRAM, DRAM, IDE, SCSI, ROM, RAM, CISC, RISC ja VLIW.

Tietokoneet eivät tänä päivänä paljon maksa. Muutamalla sadalla eurolla saa kaupasta hyvän ja tehokkaan pöytäkoneen tai kannettavan LCD-näyttöineen. Toki raskaat pelit saattavat vaatia vielä enemmän tehoja ja esimerkiksi 3D-grafiikkakortin. Tietokone on tänä päivänä laite, jota ilman ei tule yleensä toimeen ainakaan työelämässä.

Takki on yleensä ulkona pidettävä yläruumiin peittävä vaate, jonka tarkoituksena on pääasiassa pitää yläruumis lämpimänä. Takin käytöllä on myös ulkonäöllistä merkitystä. Takin kaulus ja hihat suojaavat myös kylmyydeltä ja tuulelta. Varsinkin talviaikaan takki on hyvin tärkeä osa vaatetusta, sillä talvikäyttöön tarkoitetut takit ovat hyvin vuorattuja ja pitävät yläruumiin lämpimänä pakkasellakin. Takki kiinnitetään vetoketjulla, napeilla tai esimerkiksi tarrakiinnityksellä.

Takkia on käytetty jo vuosisatojen ajan, ja esimerkiksi 1800-luvulla miesten takki oli usein pitkä polviin asti ylettyvä vaatekappale. 1700 ja 1800-lukujen taitteessa Pelisse oli naisten muotitakki, joka oli monesti reunustettu silkillä, satiinilla tai turkiksilla. Myös hartiaviitta saattoi kuulua takkiin. Pelisse osoittautui kuitenkin pian huonosti käytettäväksi mekon kanssa, sillä mekkojen leventyneet hihat eivät mahtuneet enää takin hihojen alle.

1800-luvulla Paletot-takki (neuletakki) pysyi suosiossa koko vuosisadan ajan ja on edelleen suosittu takkityyppi. Naisille ja miehille on tästä takista omat versionsa. Naisten neuletakkiin kuuluvat monesti avatut hihat ja huppu.

Pardessus-takki kehitettiin päällystakiksi ja muistuttaa paljon neuletakkia. Joskus takin koristeluun käytettiin tukiksia ja samettia.

Ensimmäinen naisten ulkona sekä sisällä pidettävä takki oli nimeltään Redingote (ratsupuku). 1700-luvulla se oli yleinen takki hevosurheilun yleistyessä, vuosisata myöhemmin siitä tuli lähinnä muotivaate. Miesten versio takista oli polviin asti ulottuva Frock coat, eikä sillä ollut enää tekemistä ratsastamisen kanssa.

1900-luvulla syntyi monia takkiversioita. Painavasta villasta tehty Duffelitakki on usein 3/4-osapituinen ja siihen kuuluu huppu. Takkia käytettiin alun perin Britannian sotavoimien talvitakkina sen lämpimyyden vuoksi. Tuolloin takki oli kamelin värinen ja sen kiinnityksenä käytettiin neljää puista kiristintä.

Loden-materiaali ja tästä tehty takki on valmistettu pääraaka-aineenaan alpakan tai lampaanvilla, joten takki on kevyt mutta kestää hyvin vettä, tuulta ja hankausta. Alkuaan takin värinä käytettiin oliivinvihreää, siinä oli napit ja joskus myös kovaksi tehty kaulus. Loden on edelleen suosittu takkimateriaali muun muassa Itävallassa, jossa sitä käytetään usein flanellikankaan asemesta. Lodenia pidettiin aluksi köyhän kansan asusteena, mutta siitä tuli myöhemmin kaiken kansan (myös aateliston) paljon käyttämä asuste.

Mantteli on myös Suomen puolustusvoimien käytössä oleva pitkä päällystakki. Mantteli on kääntynyt saksankielisestä sanasta mantel, joka tarkoittaa pitkää takkia.

Nahkatakki on nimensä mukaisesti valmistettu nahkasta ja se sopii sekä naisille että miehille. Nahka on materiaalina kestävää ja pitkäikäistä, ja takkimalli onkin suosittu varsinkin nuorison keskuudessa. Nahkatakki yhdistetään usein rock-musiikkiin, johonkin aatesuuntaan ja nuoruuteen. Nahkatakki on väriltään yleensä musta, mutta se voi olla myös eri värinen, esimerkiksi vaaleanruskea.

Ulsteria pidetään muiden vaatteiden päällä. Se on löysä ja ulottuu polvien alapuolelle. Takkiin kuuluu suuret kaulukset ja takahalkio.

Muita takkimalleja ovat muun muassa poolotakki (polo coat), tikkitakki, trenssi, caraceni ja vahakangastakki.

Nukke on yleensä lasten leikeissä käytettävä, ihmistä muistuttava lelu. Nuket ovat myös joskus suosittuja myös aikuisten keskuudessa ja tietynlaiset nuket voivat olla esimerkiksi keräilykohde. Nukkeja käytetään yleisesti myös ensiavun opettamisessa, rituaaliesineenä afrikkalais-karibialaisen uskonnon, voodoon harjoittamisessa ja myös apuvälineinä terapioissa.

Nukke on luultavasti aivan ensimmäisiä yleisiä leluja, joita käytettiin leikeissä jo ainakin 4000 vuotta sitten. Yleisimpiä nukkeja ovat nykyään vauvanuket, barbinuket ja supersankareita esittävät nuket. Nuket ovat varsinkin pienten tyttöjen keskuudessa suosittuja leluja ja niitä usein toivotaan joulu- tai syntymäpäivälahjaksi.

Nukkekoti on avonainen pienoismalli talosta, johon voi kuulua pieniä huonekaluja, mattoja, nukkeja, portaat yläkertaan ja tietenkin huoneita. Nukkekodin historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Jo muinaiset egyptiläiset valmistivat miniatyyrikoteja, joihin kuului puisia veneitä, huonekaluja, palvelijoita, eläimiä ja muita esineitä ja hahmoja. Egyptiläiset tosin tekivät nämä puiset hahmonsa ja esineensä uskonnollisessa tarkoituksessa.

Lelut tehtiin vuosisatoja ja vuosituhansia sitten yleensä oksista ja puupalikoista. Puisten hahmojen ruumis kasvoineen ja raajoineen veistettiin puukolla ja nuken vaatteiksi leikattiin kankaanpaloja. Nukkeja on valmistettu kautta aikain niistä materiaaleista joita oli eri ajanjaksoina olemassa: kankaasta, nahkasta, paperimassasta, vahasta, savesta ja niin edelleen. Puusta, posliinista ja muista kestävistä aineista tehdyt nuket saattoivat säilyä jopa vuosisatojen ajan, mutta räsynuket kuluivat ja ne heitettiin lopulta roskikseen.

Ensimmäiset eurooppalaiset nukkekodit ovat 1500-luvulta. Tuolloin nukkekotien sarjatuotannosta ei ollut tietoakaan, vaan ammattilaiset valmistivat nukkekodit mittatilaustöinä. Nämä vauva- tai kabinettitalot olivat jo tuolloin yksityiskohtaisia sisustuksineen ja hahmoineen.

1800-luvulla nukkekoteja alettiin valmistaa tehtaissa massatuotantona. Miniatyyrinukketaloja valmistettiin ainakin Amerikassa ja Saksassa. Saksa olikin arvostetuimpien nukketalojen valmistaja aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Nämä miniatyyritalot olivat yksityiskohtaisia ja ne ovat nykyään arvokkaita keräilykohteita. Sodan jälkeen nukkekoteja alettiin valmistaa laajemmin myös muissa maissa.

Vanhoja ja upeita nukkekotityylisiä pienoistaloja on nähtävilla museoissa joka puolella maailmaa. Näiden miniatyyritalojen avulla voi myös tutustua historialliseen kotien sisustukseen ja muihin satoja vuotta vanhoihin asioihin.

Kuuluisia nukkekoteja ovat muun muassa kuningatar Marylle 1924 suunniteltu Queen Mary’s Dolls’ House ja amerikkalainen, runsaasti koristeltu linna Colleen Moore’s Fairy Castle.

Vaikka nukkekoti sopii erityisen hyvin lapsille, se voi olla myös harrastus aikuiselle. Nukkekodin voi rakentaa itse, sen voi ostaa rakennussarjana osissa, sen voi sisustaa niin kuin itse haluaa ja siihen voi ostaa haluamiaan osia, hahmoja ja esineitä.

Lelu on yleensä lapsille tarkoitettu väline, jota käytetään mukana leikeissä. On olemassa myös paljon leikkikaluja, jotka soveltuvat hyvin myös oppimiseen ja erilaisten taitojen kehittämiseen. Vaikka lelut mielletään monesti vain lasten leikkikaluiksi, on olemassa myös aikuisten leluja ja eläimille suunnattuja leluja.

Leikkimistä varten tehtyjä leluiksi tarkoitettuja esineitä on tehty iät ja ajat, jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Esimerkiksi tuolta varhaiselta ajalta on säilynyt todisteina leluista lelukärryjä ja savesta tehtyjä leluiksi tarkoitettuja esineitä. Keskiajalla lelut tehtiin niistä materiaaleista mitä satuttiin löytämään. Tavalliset lelujen tekemiseen käytetyt materiaalit olivat nahka, puu, kangas ja luu. Lelut liittyivät usein tiiviisti kotiin ja elämään kodissa, ja ne olivat monesti kankaasta tehtyjä nukkeja, puisia leluautoja ja nahasta kudottuja palloja. Leluja alettiin valmistaa tehtaissa 1800-luvulla sarjatuotantona, jolloin syntyivät myös ensimmäiset lelukaupat. 1900-luvun alkupuolella syntyi monia vieläkin haluttuja lasten leluja kuten pehmonallet ja rakennuspalikkasarjat. Noin vuonna 1950 lelut olivat jo jonkin verran monipuolistuneet ja niitä osattiin tehdä muun muassa alumiinista ja posliinista.

Nykyään tavarataloissa ja lelukaupoissa myytävät lelut tehdään pelkästään muovista tai yhdistelemällä muovia ja metallia. Muovi on edullinen, helposti muotoiltava ja kestävä materiaali. Hyvin usein 3-12 vuotiaille lapsille tarkoitetut lelut sisältävät myös elektroniikkaa, niissä on erilaisia toimintoja ja ne voivat olla vaikkapa elektronisia pelityyppisiä leluja kuten ovat muun muassa tamagotchit. Monet nykyajan leluista liittyvät usein johonkin tunnettuun lasten elokuvaan, sarjakuvahahmoon tai johonkin muuhun sellaiseen, jonka avulla leluja saadaan myytyä paljon. Moni lapsi voi olla ihastunut Hämähäkkimiehen seikkailuihin ja haluaa vaikkapa joululahjaksi tähän supersankariin liittyviä leluja.

Lasten lelut voidaan jakaa neljään suurempaan kategoriaan: nukkeihin ja pehmoleluihin, koottaviin ja rakennettaviin leluihin, leluautoihin ja pala- ja älypeleihin.

Vaikka nuket mielletään pelkästään tyttöjen leluiksi, myös pienet pojat saattavat niistä olla kiinnostuneita. Usein ainakin erilaiset pehmolelut, esimerkiksi nallekarhut, ovat myös pienten poikien suosikkeja. Barbit sopivat erityisen hyvin 4-8 vuotiaiden tyttöjen leikkeihin, sillä niiden vaatteita voi vaihtaa ja erilaisia barbinukkemalleja on paljon. Tämän ikäiset tytöt myös usein leikkivät mielellään kotileikkiä, jossa hoidetaan vauvanukkeja. Vauvanuket ja näihin liittyvä rekvisiitta onkin suosittuja.

Erilaiset koottavat rakennuspalikat ja -sarjat sopivat kaikille lapsille sukupuoleen katsomatta. Nämä lelut ovat myös kehittäviä, ja lapsi voi palikoilla ja legoilla rakennellessaan saada aikaan haluamiaan rakennelmia ja käyttää luovuuttaan. Monesti rakennuspalikat ja legot liittyvät johonkin teemaan, kuten esimerkiksi talon, linnan, auton, hahmojen ja ympäristön rakentamiseen. Koottavat lelut ja rakennuspalikat voivat ovat värikkäitä, suuria, pieniä ja niiden kanssa puuhastellessaan lapsi voi vapaasti käyttää mielikuvitustaan.

Leluautot ovat monen pienen pojan lempileluja. Leluautoja onkin vaikka minkälaisia, on poliisi- ja paloautoja, ambulansseja, formuloita, ralliautoja ja monia muita autoja. Monesti autoissa on myös elektroniikkaa sisällä, ne saattavat kulkea itsekseen ja niitä voi ohjata ja niistä voi myös kuulua ääntä. Leluautoja on tulitikkulaatikon kokoisia (matchbox-autot), mutta myös suuria – myös pienen pojan kokoisia. Leluautojen lisäksi myös erilaiset työkoneet, kuten vaikkapa kauhakuormaajat, ovat suosittuja. Leluautot sopivat usein myös ulkoleluiksi.

Useimmat pala- ja älypelit sopivat yli 5-vuotiaille lapsille, vaikka on myös olemassa esimerkiksi 2- ja 3-vuotiaille sopivia suuripalaisia palapelejä. Älypelit vaativat yleensä keskittymistä ja harkintaa. Yleisimpiä älypelejä ovat korttipelit, lautapelit, muistipelit ja tietenkin Rubikin kuutio. Monet älypeleistä sopivat myös hyvin aikuisille.

Kukka on moneen tilanteeseen hienosti sopiva asia, jolla välitetään viestiä muun muassa rakkaudesta, myötätunnosta ja anteeksiannosta. Useimmin kukkien avulla kuitenkin onnitellaan läheistä ihmistä esimerkiksi hänen syntymäpäivänään, jouluna, äitien päivänä tai muuna juhlapäivänä. Kukkaa ja kukkakimppuja on käytetty jo vuosisatoja joka puolella maailmaa symbolisoimaan elinvoimaa, positiivisuutta ja onnea.

Kukka toimii kasvin lisääntymiseen erikoistuneena osana, johon voi kuulua kukkapohjus ja emi-, hede-, sekä kehälehdet. Monesti emit ja heteet ovat kuintekin kasvin eri kukissa. Kukka lisääntyy suvullisesti, eli heteissä syntynyt siitepöly siirtyy emiin, jolloin tapahtuu hedelmöitys. Siitepölyn siirtyminen tapahtuu yleensä joko lentämällä tuulessa tai siirtymällä hyönteisten avulla. Vaikka kukka on vain osa kukkakasvia, sanalla tarkoitetaan yleensä koko kasvia eikä vain sen kukkaosaa.

Kukkakasvin silmiinpistävin ja kaunein osa on terälehdistä muodostunut teriö. Eri kukkakasvien teriön muoto vaihtelee paljon, samoin kuin kukkien väri, terälehtien määrä ja kasvin varsi. Erilaisia kukkia onkin olemassa melkoinen määrä.

Juhlapäivien kukista suosittuja ovat ruusut ja orkideat. Myös monien kukkakauppojen valikoimista suuri osa on juuri näitä kukkalajeja. Ruusuista ja orkidioista tehdyt kukkakimput ja kukkalaitteet ovat haluttuja. Floristit voivat tehdä myös toiveiden mukaisia kukka-asetelmia halutuin kukkalajein ja värein. Ammattitaitoinen kukkalaitteiden ja asetelmien tekijä osaa ottaa huomioon kukkien värit ja niiden symboliikan. Esimerkiksi punainen stimuloi ja lämmittää, vaaleanpunainen rauhoittaa ja vapauttaa, valkoinen tuo seesteisyyttä ja keltainen viestittää joskus hilpeyttä. Kukkien symboliikka kukkalajeittain menee vielä paljon pidemmälle ja saa alkunsa viktoriaaniselta aikakaudelta (britti-imperiumin huippukausi 1837-1901). Tuolloin kukkalajeille annettiin tiettyjä merkityksiä, joilla ei välttämättä ole kovinkaan paljon tekemistä itse kukkalajin olemuksen kanssa.

Vaikka kukat kuuluvatkin juhlahetkiin, niitä voi käyttää myös kodin sisustamiseen. Tällöin tarkoitukseen sopivat hienosti myös vähän erikoisemmatkin kukat jotka istuvat huoneeseen väreiltään ja kooltaan. Esimerkiksi rauhallista ja maanläheistä tunnelmaa luovat orkidea ja posliinikukka, raikasta ja trendikästä ilmettä huoneeseen luovat taas perinteiset anopinkieli ja anopinhammas. Myös monet muut kukat sopivat hyvin osaksi kodin sisustusta, kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota kukan ja sen lehtien väriin sekä myös ruukkutyyppeihin.

Kukkalajeja ovat amaryllis, vuokko (anemone), atsalea, auringonkukka, daalia, esikko, eustoma, freesia, gladiolus, harsokukka, hajuherne, hyasintti, iiris, jasmiini, omenan kukka, kanerva, kalla, kellokukka, kissankello, kielo, krysanteemi, krookus, leinikki, lilja, lupiini, muratti, narsissi, orkidea, orvokki, pioni, päivänkakkara, ruiskukka, ruusu, syreeni, talvio, tiikerililja, tulppaani, tuoksuherne, unikko ja voikukka.

Kengät – tai ensimmäiset alkeelliset versiot kengistä – ovat luultavasti jo 10000 vuoden takaa. Varhaisimmat löydäkset alkeellisista kengistä löydettiin Missourista, Yhdysvalloista ja niiden arvellaan olevan ajalta 8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Varmuudella voidaan sanoa, että kenkiä oli olemassa jo ainakin reilut 5000 vuotta sitten. Esimerkiksi tuon ajan egyptiläisissä maalauksissa ja muissa piirroksissa on ihmisillä kenkien tapaiset jalkineet jaloissaan.

Vasta ajanlaskumme alkamisen jälkeen, ennen 1000-lukua, sandaaleja ja muita avonaisia kenkiä alettiin käyttää yleisimmin. Muun muassa kreikkalaiset ja roomalaiset käyttivät tällaisia kenkiä ja ne tekivät käyttäjistään arvostettuja ja ilmensivät varakkuutta. Sandaaleista syntyi tämän jälkeen saapasmallisia kenkiä. Kelteillä oli 1100-luvulla käytössään nahkaisia tossuja, joissa oli jopa lämmin turkista tehty sisus.

Keskiajalla 1500-luvulla kengistä kehitettiin varsin hullunkurisia versioita: oli esimerkiksi kenkiä joissa oli ½ metriä pitkät suipot kärjet, tai kenkiä joissa oli taas ½ metriä korkeat korot. On sanomattakin selvää, että tällaiset sen aikaisen muodin mukaiset suuret kengät olivat suunnilleen käyttökelvottomat. Toki tuolloin oli käytössä paljon aivan tavallisia ja käyttökelposia kenkämalleja. Vaikka korkokengät ovat nykyään lähes pelkästään vain naisille tarkoitettu kenkämalli, 1600-luvulla myös Ranskan kuningas Ludwig XIV käytti korkokenkiä saaden niin naiset kuin miehetkin käyttämään hovissa koristeltuja korkokenkiä saappaiden asemesta. Ludwig XIV:n aikaan myös kengännauhoilla varustetut kengät tulivat yleisesti käyttöön.

1700-luvulla kenkiä alettiin valmistaa sarjatuotantona ja tämän seurauksena kenkäkauppoja alkoi syntyä. Parisataa vuotta myöhemmin 1900-luvulla, keksittiin ompelukone, eikä kenkien vuokrauksia ja muita osia tarvinnut enää ommella käsin. Kenkien valmistus helpottui ja nopeutui, sekä uusia eri tarkoituksiin tarkoitettuja kenkämalleja alkoi syntyä. Jo 1800-luvun aikana kehitettiin erilaisia kenkiä aina sandaaleista korkeavartisiin saappaisiin.

1900-luvun alkupuolella miehet käyttivät yleisesti mustia, nahkaisia saappaita. 1930- ja 1940-luvun aikana synteettisiä ja keinomateriaaleja sekä kangasta alettiin käyttää kenkien valmistukseen yleisemmin. 1950-luvulla tulivat muotiin naisten avokkaat, jotka oli varustettu korkealla korolla. Tämän jälkeen kenkien valmistuksessa alettin käyttää myös vinyyliä ja muovia. 1960-luvun alussa sekä miesten että naisten erilaisia kenkämalleja syntyi runsaasti. Tuolloin myös joissain miesten kenkämalleissa käytettiin korokepohjia. 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa kengät eivät enää olleet yleisesti niin korkeakorkoisia tai -vartisia, vaan niistä tehtiin urheilullisia ja värikkäitä. Tämän jälkeen luotiin paljon erilaisia malleja tossu- ja saapasmallisista kengistä ja erityistä huomiota kiinnitettiin kenkien mukavuuteen jalassa.

Nykyään on olemassa hyvinkin erilaisia kenkämalleja, mutta erikoisia kenkiä ei välttämättä löydä supermarketeista, vaan niitä saatetaan myydä vain hyvin varustetuissa kenkäkaupoissa vähäisemmän kysynnän vuoksi.

Erilaisia kenkätyyppejä: lenkkikengät, avokkaat, ballerinat, kiilakorot, piikkikorot, sandaalit, tossut, retkeilykengät, juoksukengät, vaelluskengät, metsästyskengät, kävelykengät, citykengät, vapaa-ajan jalkineet, nahkasaappaat, reisisaappaat, polvisaappaat, platform-kengät, korkokengät, retro-kengät, sneakersit, creepersit, saapikkaat, nilkkurit, juhlakengät, talvikengät.

Juliste on usein julkisella paikalla oleva jotain sanomaa levittävä kuvallinen ilmoitus, mutta se voi olla myös kodin seinälle kiinnitetty suuri kuva tai kuvien yhdistelmä. Juliste eroaa taulusta siinä, että julisteeseen ei kuulu kehyksiä ja se on painettu yleensä paperille. Toki julisteen voi halutessaan myös kehystää. Juliste kiinnitetään sisätiloissa yleensä seinään tai esimerkiksi koulun ilmoitustaululle ja ulkona seinän lisäksi myös niitä varten tehtyihin telineisiin (vaalijulisteet), ikkunaan tai muuhun näkyvään ja helposti huomattavaan paikkaan.

Julisteita, joissa käytettiin sanallisia ilmaisuja ja jotka kohdistettiin kaikelle kansalle, kutsuttiin aikoinaan julistuksiksi. Yksi kuuluisimmista julistuksista Suomessa oli vuoden 1905 Punainen julistus, jossa vaadittiin yleistä äänioikeutta, senaatin eroamista, sensuurin lopettamista ja muita asioita. Punainen julistus sai nimensä siitä, että se oli painettu painettu punaiselle paperille.

Julisteita voi käyttää kodin sisustukseen ja laajasta valikoimasta johtuen sopivan julisteen löytäminenkään ei ole ongelma. Internetissä on verkkokauppoja, jotka myyvät myös julisteita. Julisteet ovat nähtävillä verkkokaupan sivuilla pienoiskoossa. Julisteaiheita on tietenkin paljon, ja ne ovat esimerkiksi erään verkkokaupan sivuilla jaettu teemoihin elokuva, taide, lasten, huumori, musiikki, urheilu, kotimaiset, autoaiheiset, mustavalkoiset ja eroottiset.

Julisteita voi ostaa monista tavarataloista, mutta niitä voi tietenkin tilata myös internetistä. Esimerkiksi AllPosters.com tarjoaa valtavan valikoiman eri aihealueisiin liittyviä julisteita. Lähetyskulut Suomeen eivät paljoa maksa, esimerkiksi kahden suuren julisteen toimituskulut ovat vain noin 7-8 euroa. Maksuvaihtoina käy luottokortti, esimerkiksi Visa. Myös PayPalin käyttömahdollisuus. PayPal mahdollistaa turvallisen ostamisen internetissä niin, ettei jokaisen ostokerran aikana tarvitse antaa luottokorttitietojaan, vaan riittää että on PayPaliin omilla tiedoillaan (myös luottokorttitiedoillaan) rekisteröitynyt. Maksun suorittamiseksi vain kirjaudutaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla palveluun ja hyväksytään ostotapahtuma.

Digitaalipainotekniikan kehittyminen ja siihen liittyvien asioiden halventuminen ovat nykyään mahdollistaneet muun muassa sen, että omista valokuvista on melko edullista teettää vuosikalenteri, kuvakokoelma ja myös esimerkiksi juliste. Monet suomalaiset valokuvaliikkeet valmistavat asiakkaiden omista kuvista myös julisteita tulostamalla kuvat aidolle valokuvapaperille. Esimerkiksi 50×70 cm kokoinen omista kuvista teetetty juliste maksaa vain kymmenisen euroa. Toki kauppias yrittää myös myydä samalla julisteelle kalliit kehykset.