Nukke ja nukkekoti – suosituimpia lasten leluja
Nukke on yleensä lasten leikeissä käytettävä, ihmistä muistuttava lelu. Nuket ovat myös joskus suosittuja myös aikuisten keskuudessa ja tietynlaiset nuket voivat olla esimerkiksi keräilykohde. Nukkeja käytetään yleisesti myös ensiavun opettamisessa, rituaaliesineenä afrikkalais-karibialaisen uskonnon, voodoon harjoittamisessa ja myös apuvälineinä terapioissa.
Nukke on luultavasti aivan ensimmäisiä yleisiä leluja, joita käytettiin leikeissä jo ainakin 4000 vuotta sitten. Yleisimpiä nukkeja ovat nykyään vauvanuket, barbinuket ja supersankareita esittävät nuket. Nuket ovat varsinkin pienten tyttöjen keskuudessa suosittuja leluja ja niitä usein toivotaan joulu- tai syntymäpäivälahjaksi.
Nukkekoti on avonainen pienoismalli talosta, johon voi kuulua pieniä huonekaluja, mattoja, nukkeja, portaat yläkertaan ja tietenkin huoneita. Nukkekodin historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Jo muinaiset egyptiläiset valmistivat miniatyyrikoteja, joihin kuului puisia veneitä, huonekaluja, palvelijoita, eläimiä ja muita esineitä ja hahmoja. Egyptiläiset tosin tekivät nämä puiset hahmonsa ja esineensä uskonnollisessa tarkoituksessa.
Lelut tehtiin vuosisatoja ja vuosituhansia sitten yleensä oksista ja puupalikoista. Puisten hahmojen ruumis kasvoineen ja raajoineen veistettiin puukolla ja nuken vaatteiksi leikattiin kankaanpaloja. Nukkeja on valmistettu kautta aikain niistä materiaaleista joita oli eri ajanjaksoina olemassa: kankaasta, nahkasta, paperimassasta, vahasta, savesta ja niin edelleen. Puusta, posliinista ja muista kestävistä aineista tehdyt nuket saattoivat säilyä jopa vuosisatojen ajan, mutta räsynuket kuluivat ja ne heitettiin lopulta roskikseen.
Ensimmäiset eurooppalaiset nukkekodit ovat 1500-luvulta. Tuolloin nukkekotien sarjatuotannosta ei ollut tietoakaan, vaan ammattilaiset valmistivat nukkekodit mittatilaustöinä. Nämä vauva- tai kabinettitalot olivat jo tuolloin yksityiskohtaisia sisustuksineen ja hahmoineen.
1800-luvulla nukkekoteja alettiin valmistaa tehtaissa massatuotantona. Miniatyyrinukketaloja valmistettiin ainakin Amerikassa ja Saksassa. Saksa olikin arvostetuimpien nukketalojen valmistaja aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Nämä miniatyyritalot olivat yksityiskohtaisia ja ne ovat nykyään arvokkaita keräilykohteita. Sodan jälkeen nukkekoteja alettiin valmistaa laajemmin myös muissa maissa.
Vanhoja ja upeita nukkekotityylisiä pienoistaloja on nähtävilla museoissa joka puolella maailmaa. Näiden miniatyyritalojen avulla voi myös tutustua historialliseen kotien sisustukseen ja muihin satoja vuotta vanhoihin asioihin.
Kuuluisia nukkekoteja ovat muun muassa kuningatar Marylle 1924 suunniteltu Queen Mary’s Dolls’ House ja amerikkalainen, runsaasti koristeltu linna Colleen Moore’s Fairy Castle.
Vaikka nukkekoti sopii erityisen hyvin lapsille, se voi olla myös harrastus aikuiselle. Nukkekodin voi rakentaa itse, sen voi ostaa rakennussarjana osissa, sen voi sisustaa niin kuin itse haluaa ja siihen voi ostaa haluamiaan osia, hahmoja ja esineitä.

