Lelut jaetaan nukkeihin ja pehmoleluihin, koottaviin leluihin, leluautoihin sekä peleihin

Lelu on yleensä lapsille tarkoitettu väline, jota käytetään mukana leikeissä. On olemassa myös paljon leikkikaluja, jotka soveltuvat hyvin myös oppimiseen ja erilaisten taitojen kehittämiseen. Vaikka lelut mielletään monesti vain lasten leikkikaluiksi, on olemassa myös aikuisten leluja ja eläimille suunnattuja leluja.

Leikkimistä varten tehtyjä leluiksi tarkoitettuja esineitä on tehty iät ja ajat, jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Esimerkiksi tuolta varhaiselta ajalta on säilynyt todisteina leluista lelukärryjä ja savesta tehtyjä leluiksi tarkoitettuja esineitä. Keskiajalla lelut tehtiin niistä materiaaleista mitä satuttiin löytämään. Tavalliset lelujen tekemiseen käytetyt materiaalit olivat nahka, puu, kangas ja luu. Lelut liittyivät usein tiiviisti kotiin ja elämään kodissa, ja ne olivat monesti kankaasta tehtyjä nukkeja, puisia leluautoja ja nahasta kudottuja palloja. Leluja alettiin valmistaa tehtaissa 1800-luvulla sarjatuotantona, jolloin syntyivät myös ensimmäiset lelukaupat. 1900-luvun alkupuolella syntyi monia vieläkin haluttuja lasten leluja kuten pehmonallet ja rakennuspalikkasarjat. Noin vuonna 1950 lelut olivat jo jonkin verran monipuolistuneet ja niitä osattiin tehdä muun muassa alumiinista ja posliinista.

Nykyään tavarataloissa ja lelukaupoissa myytävät lelut tehdään pelkästään muovista tai yhdistelemällä muovia ja metallia. Muovi on edullinen, helposti muotoiltava ja kestävä materiaali. Hyvin usein 3-12 vuotiaille lapsille tarkoitetut lelut sisältävät myös elektroniikkaa, niissä on erilaisia toimintoja ja ne voivat olla vaikkapa elektronisia pelityyppisiä leluja kuten ovat muun muassa tamagotchit. Monet nykyajan leluista liittyvät usein johonkin tunnettuun lasten elokuvaan, sarjakuvahahmoon tai johonkin muuhun sellaiseen, jonka avulla leluja saadaan myytyä paljon. Moni lapsi voi olla ihastunut Hämähäkkimiehen seikkailuihin ja haluaa vaikkapa joululahjaksi tähän supersankariin liittyviä leluja.

Lasten lelut voidaan jakaa neljään suurempaan kategoriaan: nukkeihin ja pehmoleluihin, koottaviin ja rakennettaviin leluihin, leluautoihin ja pala- ja älypeleihin.

Vaikka nuket mielletään pelkästään tyttöjen leluiksi, myös pienet pojat saattavat niistä olla kiinnostuneita. Usein ainakin erilaiset pehmolelut, esimerkiksi nallekarhut, ovat myös pienten poikien suosikkeja. Barbit sopivat erityisen hyvin 4-8 vuotiaiden tyttöjen leikkeihin, sillä niiden vaatteita voi vaihtaa ja erilaisia barbinukkemalleja on paljon. Tämän ikäiset tytöt myös usein leikkivät mielellään kotileikkiä, jossa hoidetaan vauvanukkeja. Vauvanuket ja näihin liittyvä rekvisiitta onkin suosittuja.

Erilaiset koottavat rakennuspalikat ja -sarjat sopivat kaikille lapsille sukupuoleen katsomatta. Nämä lelut ovat myös kehittäviä, ja lapsi voi palikoilla ja legoilla rakennellessaan saada aikaan haluamiaan rakennelmia ja käyttää luovuuttaan. Monesti rakennuspalikat ja legot liittyvät johonkin teemaan, kuten esimerkiksi talon, linnan, auton, hahmojen ja ympäristön rakentamiseen. Koottavat lelut ja rakennuspalikat voivat ovat värikkäitä, suuria, pieniä ja niiden kanssa puuhastellessaan lapsi voi vapaasti käyttää mielikuvitustaan.

Leluautot ovat monen pienen pojan lempileluja. Leluautoja onkin vaikka minkälaisia, on poliisi- ja paloautoja, ambulansseja, formuloita, ralliautoja ja monia muita autoja. Monesti autoissa on myös elektroniikkaa sisällä, ne saattavat kulkea itsekseen ja niitä voi ohjata ja niistä voi myös kuulua ääntä. Leluautoja on tulitikkulaatikon kokoisia (matchbox-autot), mutta myös suuria – myös pienen pojan kokoisia. Leluautojen lisäksi myös erilaiset työkoneet, kuten vaikkapa kauhakuormaajat, ovat suosittuja. Leluautot sopivat usein myös ulkoleluiksi.

Useimmat pala- ja älypelit sopivat yli 5-vuotiaille lapsille, vaikka on myös olemassa esimerkiksi 2- ja 3-vuotiaille sopivia suuripalaisia palapelejä. Älypelit vaativat yleensä keskittymistä ja harkintaa. Yleisimpiä älypelejä ovat korttipelit, lautapelit, muistipelit ja tietenkin Rubikin kuutio. Monet älypeleistä sopivat myös hyvin aikuisille.


Comments are closed.

-->