Laihdutus ja painonhallinta vaativat kurinalaisuutta ja lujaa mieltä
Laihdutus ja painonhallinnan onnistuminen vaativat päättäväisyyttä ja kurinalaisuutta. Liikunnan lisääminen ja ruokavalion muuttaminen pysyvästi voivat aluksi tuntua vaikeilta asioilta, mutta kuten elämässä yleensäkin, myös laihduttamisessa pätee tärkeä sääntö: kaikkeen tottuu. Eli uuteen terveellisempään ruokavalioon ja ruokatottumuksiin tottuu ajan myötä, samoin kuin kuntoliikunnasta jopa päivittäin tulee usein hyvä tapa.
Liikalihavuus voi johtaa sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan. Henkilö on normaalipainoinen, jos hänen painoindeksinsä (BMI) on 18,5-24,9. Eli 180 senttiä pitkän henkilön painoindeksi on esimerkiksi 24,1 kun hän painaa 78 kiloa. Tämä on normaalipaino. Oman painoindeksin voi tarkistuttaa painoindeksilaskurilla. Ihanteelliseksi painoindeksiksi määritellään 21-22. Tähän ei kuitenkaan tarvitse välttämättä pyrkiä, vaan usein tarpeellinen painonpudotus voi olla vähäisempikin. Erilaisista sairauksista, kuten esimerkiksi diabeteksesta, veren rasvahäiriöistä ja verenpainetaudista kärsivän ihmisen melko vähäinenkin painon pudottaminen voi kohentaa terveyttä ja parantaa elämänlaatua.
Vaikka markkinoilla on vaikka minkälaista laihdutuspilleriä ja rasvanpolttajaa, eivät nämä poppaskonstit valitettavasti toimi. Ihmiset saattavat kokeilumielessä ostaa näitä tuotteita, mutta laihduttaminen vaatii paljon enemmän kuin pelkkää pillerien syömistä. Laihduttaminen vaatii kokonaan uutta suhtautumista syömiseen ja ruokavalioon sekä riittävää kuntoliikunnan harjoittamista. Viikko ei aikana ole laihduttamisessa juuri mitään, joten laihduttaminen on suhteellisen hidasta ja myöhemmin painon pitäminen tietyissä rajoissa vaatii opitun kurinalaisuuden jatkamista. Tämä kurinalaisuus ei enää kuitenkaan enää tuolloin ole välttämättä kovinkaan vaikeaa, sillä esimerkiksi uuteen ruokavalioon on jo totuttu, eikä enää tee edes mieli napostella iltaisin herkkuja.
Laihduttaminen ja painon pudottaminen kannattaa aloittaa sillä tavoin varovasti, että paino putoaa korkeintaan kilon viikossa. Tällöin laihduttaminen on terveellistä ja ruumis ehtii tottua painon pudotukseen. Reipas lähes päivittäinen liikunta, jossa hengästyy ja ruokavalion muuttaminen kevyemmäksi hedelmien ja kasvisten avulla auttavat pudottamaan vähitellen painoa. Myös tasaisin väliajoin (esimerkiksi 4 tunnin välein) tapahtuva pienten aterioiden nauttiminen vaikuttaa nestetasapainoon ja aineenvaihduntaan, eikä tarpeeksi lyhyt aterioiden väli johda liian suuren aterian ahmimiseen myöhemmin yhdellä kertaa.
Muutama neuvo laihduttamiseen ja painonhallintaan:
- Laihduttaminen on pitkäjänteistä toimintaa, joka vaatii lujaa päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä sekä tietenkin ruokavalion muuttamista terveellisemmäksi ja reipasta liikuntaa muutaman kerran viikossa. Katso: Laihduttajan ruokavalio.
- Syö hyvin aamiaiseksi: kaurapuuroa, ruisleipää ja muita pitkävaikutteisia hiilihydraatteja. Vähennä muun muassa makeisten, leivosten ja vaalean leivän syöntiä. Käytä eläinrasvoja mahdollisimman vähän: rasvaista lihaa, margariinia jne. Syö paljon hedelmiä ja kasviksia. Nauti proteiinipitoisia ruokia kuten vähärasvaista lihaa, kanaa, kalaa ja juo rasvatonta maitoa. Vältä runsasta alkoholinkäyttöä/yritä jättää alkoholi kokonaan pois.
- Jätä makeat juomat pois. Näitä ovat mehut, limonadit ja muut paljon sokeria sisältävät juomat. Älä käytä kahvin kanssa sokeria.
- Syö riittävän usein ja riittävästi. Tämä auttaa aineenvaihduntaan ja nestetasapainoon. Terveellinen laihduttaminen ei ole sitä, että syödään todella vähän ja harvoin.
- Älä syö koskaan raskaasti ja epäterveellisesti illalla. Jos mahdollista, yritä olla syömättä ainakin kolme tuntia ennen nukkumaanmenoa. Jos nukkumaan mentäessä on kuitenkin nälkä, syö esimerkiksi ruisleivän pala tai näkkileipää, jonka päälle sipaiset vain pienen määrän margariinia. Pelkästään tukevan iltasyömisen poisjättäminen voi auttaa pudottamaan helposti painoa.
- Pidä kirjaa siitä, kuinka paino on muuttunut esimerkiksi viikon takaiseen painolukemaan nähden. Tämä motivoi pudottamaan painoa myös jatkossa.

