Google Street View eli katunäkymäkartta nyt myös Suomen kaupungeista
Googlen valokuvaamia katunäkymiä voi nyt siis (helmikuu 2010) katsella myös Suomen kaupungeissa. Mukana eivät ole vain suurimmat kaupungit, vaan kaikki kaupungit ja jopa sellaiset korpiseudutkin joilla ei paljon ole edes asutusta. Itsekin bongasin lapsuuden kotitaloni aivan muualta päin Suomea eräästä pienestä kaupungista helposti. Näkyi olevan pihalle rakennettu suuri puinen auto- tai muu katos ja leikkimökkikin oli maalattu vaalean ruskeaksi.
Googlen “katunäkymäkartan” avulla voi siis katsoa katunäkymiä, liikkua kartalla katuja pitkin osoittavien nuolien avulla tai raahaamalla pikku-ukkelia pikku kartassa haluamaansa kohtaa ja karttaa voi pyöritellä ympäri ja zoomailla lähemmäksi tai etäämmäksi. Paitsi edellä mainittujen “liikkumistapojen” lisäksi, kartalla voi liikkua myös helpommin ja nopeammin lähialueella kaksoisklikkaamalla näkymässä olevaa neliötä tai ympyrää, jolloin siirrytään karttanäkymässä ko. kohtaan kartalla.
Googlen Street View toimii yllättävän hyvin ja paikat on kuvattu Googlen kuvausautosta todella tiheään tahtiin kuvia räpsimällä joka ilmansuunnasta. Street Viewiin jää myös helposti koukkuun, puoli tuntia voi kulua nopeasti kun klikkailee katunäkymiä ympäri maailmaa. Mihin tällainen katunäkymäkartta sitten oikeasti soveltuu? Viihdearvon lisäksi se soveltuu moneen hyödylliseenkin asiaan, jossa halutaan tarkastella katunäkymiä tietyssä paikassa. Jos esimerkiksi olet varannut hotellin vaikkapa Lissabonista, voit ennen matkaa tarkastella hotellin lähiseudun aluetta Googlen Street Viewin avulla: kirjoitat vain hotellin osoitteen Google Mapsiin, zoomaat karttakuvan ehkä sopivammaksi ja raahaat oranssin värisen ukkelin kartan vasemmasta yläkulmasta haluamaasi kohtaan kartalla. Ukkeli ei usein mene juuri siihen kohtaan kuin haluaisi, joten sitä voi sitten siirtää uudelleen tai alkaa liikkumaan nuolien tai kohdeobjektien avulla katunäkymässä.
Tätä kirjoittaessa (helmikuu 2010) Street Viewiä voi käyttää Yhdysvalloissa, osittain Kanadan alueella, aivan Aasian itäosissa, suurelta osin Australiassa ja suurelta osin myös Euroopassa. Eli Afrikan, Etelä-Amerikan ja melkein koko Aasian näkymät kaduilla kuvattuina ovat siis vielä tulossa. Ilmeisesti Google aikoo kuvata ja sisällyttää kuvat katunäkymiin lähes kaikkialta maapallolla.
Googlen Street View ei ole saanut pelkästään positiivista palautetta, vaan sitä ollaan monelta taholta jo haastettu oikeuteenkin muun muassa yksityisyyden rikkomisesta. Joissain Googlen katunäkymissä kun näkyy ihmisiä pihoillaan vähissä vaatteista, kuseksimassa kadun varteen, oksentamassa, varastamassa autoa, myymässä huumeita ja niin edelleen. Vaikka Google on sanotut sumentavansa ihmisten kasvot pois kuvista, monet ihmiset ovat kuvista kuitenkin täysin tunnistettavissa. Epätavallisia Street Viewin kuvia voi etsiä vaikka haulla bizarre+google+street+views.
Google Street View löytyy täältä: Google Street View

