Digiboksi – tallentava digiboxi
Digiboksi / digiboxi (virallisesti digitaalisovitin) mahdollistaa nykyisten digitaalisten TV-lähetysten katsomisen televisiosta. Digiboksi voi olla sisäänrakennettuna nykyisiin taulutelevisioihin, mutta se voi olla erillinen laite joka liitetään televisioon sekä antenni- tai kaapeliverkkoon. Digiboksi erillisenä laitteena on liitettynä johdoilla televisioon ja myös seinän televisiopistokkeeseen. Yleensä digiboxi liitetään televisioon SCART-johdolla tai HDTV-televisioon HDMI-liittimellä. Melkein kaikkiin digiboxeihin kuuluu elektroninen ohjelmaopas ja monissa laitteissa on myös oma teksti-TV.
Ennen uuden digiboksin ostamista on hyvä tietää joitain perusasioita digisovittimista. Ensinnäkin täytyy tietää onko oman kodin TV kytkettynä kaapeli- (DVB-T), antenni- (DVB-C) vai satelliittiverkkoon (DVB-S). Jos ei tätä satu tietämään, asia selviää kysymällä asiaa vaikka taloyhtiön/kiinteistön isännöitsijältä. Yleensä TV-verkkona toimii joko kaapeli- tai antenniverkko. Omakotitalossa voi olla usein käytössä antenniverkko ja kerrostalossa taas kaapeliverkko.
Jos digiboxi ei ole tallentava eli sillä ei pysty tallentamaan TV:stä tulevia ohjelmia tai elokuvia, digisovitin ei tarvitse kuin yhden virittimen. Jos taas digitaalisovitin on tallentava, tällöin on hyvä että sovittimessa on ainakin kaksi viritintä. Tällöin jos televisiosta nauhoittaa ohjelmaa, voi samaan aikaan myös katsoa myös toista TV-kanavaa. Ilman toista viritintä ei eri kanavaa pystyisi katselemaan samanaikaisesti ellei kahta eri lähetystä lähetetä samassa ns. kanavanipussa.
Sopivan digiboksin löytämiseksi kannattaa ensin lukea arvioita eri digiboximalleista. Niitä löytää vaikka täältä:
Antenniverkossa toimivien digiboksien vertailuja ja arvosteluja
Kaapeliverkossa toimivien digiboksien vertailuja ja arvosteluja
Kun sopiva digiboksi on löytynyt, voi tietyn mallin hintoja vertailla täällä:
Vertaa.fi: digiboksien hintavertailuja
Digibokseja myyvät monet muutakin elektroniikkaa myyvät liikkeet. Liikkeessä kannattaa myyjältä varmistaa, että sovitin sopii oman kodin verkkoon ja että digiboxin mukana tulee myös kaikki tarvittavat tarvikkeet kuten esimerkiksi johdot. Joskus voi olla, että esimerkiksi SCART-johdot täytyy ostaa erikseen.
Tallentava digiboksi
Tallentavassa digitaalisovittimessa on kiintolevy, jolle voidaan tallentaa ohjelmia televisiosta. Jos tallentavassa sovittimessa on esimerkiksi 2 viritintä, kuten usein on, niin kahta eri ohjelmaa voi tallentaa samaan aikaan. Tällöin ei voi kuitenkaan enää samanaikaisesti katsoa vielä kolmatta kanavaa. Tallentavan digiboxin kiintolevy voi olla pari kolme sataa gigatavua suuruudeltaan, joten sille saattaa mahtua helposti ainakin 100 tuntia ohjelmaa.
Tallentavan digiboksin tallennus- ja tallennettujen ohjelmien toistotoiminto on usein yksinkertainen. Monesti tallennus tapahtuu niin, että ensin avataan televisiolähetysten ohjelmavalikko, valitaan oikea kanava ja päivämäärä, valitaan sitten tallennettava ohjelma (ohjelmat ovat aikajärjestyksessä) ja painetaan kaukosäätimestä tallennusnäppäintä jolloin ohjelman kohtaan ilmestyy esimerkiksi merkki R. Tämä tarkoittaa että ohjelma tallentuu digiboksiin, eikä tallennuksen lopetusajasta tai muista asioista tarvitse yleensä välittää. Digisovitin osaa aloittaa ja lopettaa ohjelman tai elokuvan tallennuksen oikea-aikaisesti. Tallennetun ohjelman voi toistaa yksinkertaisesti valitsemalla se tallennettujen ohjelmien valikosta. Tallennettua ohjelmaa voi usein “kelata” nopeasti eteenpäin, esimerkiksi puolen minuutin pätkissä ja siihen voi jättää tietyllä kaukosäätimen näppäimellä ns. “merkkejä”, jolloin haluttuun kohtaan voi myöhemmin palata tietyllä näppäimellä nopeasti. Toki meneillään olevaa ohjelmaa voi tallentaa reaaliaikaisesti painamalla vain kaukosäätimen Rec-toimintoa.
Tallentava digisovitin on erittäin kätevä, nopea- ja helppokäyttöinen laite. Jos vähänkään enemmän katselee elokuvia ja haluaa tallentaa vaikkapa lasten ohjelmia lapsilleen, kannattaa ehdottomasti ostaa tallentava digiboksi.
Televisioiden digitaalitekniikka on vieläkin sen verran uusi asia, että markkinoilla on ainakin ollut myynnissä laitteita jotka eivät toimi niin kuin niiden pitäisi. Viallisen laitteen voi toki palauttaa kunhan sen tekee vain ajoissa. Ennen uuden digisovittimen hankkimista voi olla hyvä vilkaista YLEn digiboksitestit.
Tunnettuja digiboksien valmistajia ovat Topfield, Finnsat, Handan, Humax, Maximum, Vision, LA Digital, Kaon. Suomessa digisovittimien markkinajohtaja on eteläkorealainen monialayritys Topfield, jonka digiboksit ovat voittaneet useita testivoittoja sarjoissaan.
Vaikka itsellänikin on ollut jo kauan käytössä juuri Topfieldin tallentava TF4100PVRc, joka on muistaakseni toiminut aina moitteettomasti, on hyvin vaikea sanoa mikä on paras tallentava digiboxi.
Enemmän tietoa digiboxeista ja digitaalitekniikasta TV-vastaanottimissa löytyy sivustolta DigiTV.fi.

